Saimme kuin saimmekin kaikki nettisivut valmiiksi. Jossain vaiheessa melkein meinasi usko loppua. Oman ryhmäni osalta työ sujui mielestäni hyvin. Itse en henkilökohtaisesti oppinut ihan niin paljon kuin olisin halunnut. En pysty vieläkään sanomaan ihan rehellisesti että osaisin tehdä sivut alusta loppuun itse. Opin tosin paljon uusia asioita, mutta en pystynyt olemaan sivujen teknisessä puolessa mukana niin paljon kuin olisin halunnut. Aikataulu oli sen verran tiivis että siinä ei enää ihan hirveästi olisi kerennyt alkaa opiskelemaan mitään perusjuttuja samalla kun niitä sivuja tehtiin. Olisin toivonut opettajilta hieman enemmän opastusta ja aikaa sivujen tekoon. Olen kuitenkin kaiken kaikkiaan erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Ja ryhmäni oli erittäin hyvä ja mukava ja auttavainen ja vaikka mitä muuta. Se oli siis kaikin puolin hyvä. Arvosanana antaisin itselleni kuitenkin 3 tai 4. Ehkä 3 ja puoli. Ensi kerralla täytyy yrittää perehtyä vielä paremmin siihen mitä on tekemässä. Ja tehdä siis enemmän asioiden eteen. Nyt meinasi projektin puolivälissä hieman loppua into kesken. No mutta eikun seuraavaa projektia odotellessa.